Gofore jatkoi lokakuussa vahvaa kasvua ja laskutusasteet olivat hyvät
Gofore kertoi eilen sen lokakuun liikevaihdon olleen 18,7 MEUR, mikä oli alle 19,2 MEUR:n ennusteemme. Vertailukauteen nähden liikevaihto kasvoi 28 % orgaanisen kasvun vetämänä sekä eMundo- ja Creanex-yritysostojen tukemana. Työpäiviä oli vertailukautta yksi enemmän, minkä vaikutus on noin 5 %. Uusien tilauksien osalta lokakuu vaikuttaa olleen hieman hiljaisempi, sillä usein yhtiö kertoo tilauksista liiketoimintakatsauksissaan ja nyt niitä ei avattu. Tämä ei kuitenkaan vielä ole kovinkaan kriittistä, sillä yhtiöllä on arviomme mukaan edelleen vahva julkisen sektorin sopimuskanta. Yhtiö kertoi myös Q3-liiketoimintakatsauksessa, että suurempia julkisen sektorin sopimuksia ei ole katkolla Q4’23:llä ja H1’24:llä.
Gofore rekrytointi hidastui hieman ja kokonaiskapasiteetti laski poikkeuksellisesti
Goforen henkilöstön lukumäärä oli 1446 lokakuun lopussa (+6 syyskuusta), kokonaiskapasiteetti 1371 (-3 syyskuusta) ja alihankinta 184 (-2 syyskuusta). Henkilöstömäärän kasvu oli täysin orgaanista ja hidastui syyskuusta sekä alkuvuoden tasoista. Kasvun hidastuminen johtuu arviomme mukaan hieman etupainotteisemmista rekrytoinneista aiemmin kuluvana vuonna. Yhtiö on perinteisesti ollut todella hyvä tasapainoilemaan rekrytoinnin ja myynnin kanssa, mutta markkinatilanne luo tähän haasteita ja on näkynyt laskutusasteissa. Kapasiteetin poikkeuksellinen lasku johtui poissaoloista. Yhtiö kertoi myös johtajamuutoksista, kun Gofore Driven liiketoimintajohtaja Kimmo Rintala otti toimitusjohtajan tehtävät heinäkuussa ostetussa Creanexissa. Creanexin pitkäaikainen toimitusjohtajan siirtyi takaisin simulaattoreiden tuotekehityksen pariin, joka oli ymmärryksemme suunniteltua jo yritysoston toteutumisvaiheessa.
Laskutusasteet olivat syyskuun tavoin hyvällä tasolla
Yhtiö kommentoi laskutusasteiden pysyneen syyskuun hyvällä tasolla. Tämä näkyy myös laskelmissamme. Laskemme parametri sisältää myös asiakashintojen vaikutuksen (Q3 +4,5 %). Lokakuun liikevaihto/työntekijä/päivä oli myös vertailukauden tasolla. Näin huomioiden asiakashintojen nousu, laskutusasteet olivat hieman alle erinomaisen vertailukauden tason.
Lähde: Gofore ja Inderes
Odotamme orgaanisen kasvun hidastuvan selvästi vuonna 2024, mutta olevan sektoria parempaa
Odotettua hieman hitaammat rekrytoinnit luovat marginaalista laskupainetta ennusteisiimme. Ennustamme Goforen kasvavan 27 % vuonna 2023 ja 10 % vuonna 2024 (orgaaninen 21 % ja 8 %). Suomen listatun sektorin orgaaninen mediaani kasvu odotuksemme vuodelle 2024 on 2 %. Odotamme EBITA-%:n laskevan 13,3 %:iin vuonna 2023 ja 13,0 %:iin vuonna 2024 (2022: 14,7 %) laskutusasteiden ja markkinatilanteen painamana.
Gofore
Gofore operates in the IT sector. Specialization is held towards offering digital solutions and consulting in lead and process design, as well as cloud-based solutions. The main knowledge is found in the construction and development of software systems and associated project management. The company's customers are found among corporate customers and institutions. Gofore operates mainly in the European market.
Read more on company pageKey Estimate Figures19.10.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Omsætning | 149,9 | 190,5 | 210,0 |
vækst-% | 43,45 % | 27,08 % | 10,21 % |
EBIT (adj.) | 22,0 | 25,3 | 27,3 |
EBIT-% (adj.) | 14,67 % | 13,29 % | 13,01 % |
EPS (adj.) | 1,13 | 1,29 | 1,39 |
Udbytte | 0,34 | 0,50 | 0,58 |
Udbytte % | 1,53 % | 2,33 % | 2,71 % |
P/E (adj.) | 19,59 | 16,64 | 15,45 |
EV/EBITDA | 14,10 | 11,28 | 9,96 |